keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

avantouimarifriikki

Hei kaikille
Siitä on ikuisuus, kun olen viimeksi ollut omilla sivuillani. Tässä on tapahtunut kaikkea, mutta enpä kerrokaan kuin viimeisiä tapahtumia. Koska minusta on tullut himoavantouimari, olin uimassa avantouintiliiton mestaruuskisoissa toissalauantaina, enkä ollut viimeinen. Se oli ihan kokemus. Olemme myös olleet ahkerasti temppelissä. Aina, kun on Tampereen vaarnan viikko, olemme siellä. Minä olen yleensä koko viikon ja Pappa tulee sinne loppuviikosta.
Pullatakina on nousemassa. Niin, olen pääsiäistä ja pashan syöntiä varten leipomassa pullaa. Teen sitä vain pari kertaa vuodessa sillä syön liikaa taikinaa. Aurinko paistaa ja aamulenkillä on käyty tänäaamuna.
rakkain terveisin

sunnuntai 19. elokuuta 2007

On sunnuntai-ilta. Kello on melkein yhdeksän. Kokeilen tekstejä luodessani omaa blogiani. On ollut erilainen sunnuntai. Vaikka olen normaalisti kirjoittanut päiväkirjaani ja olemme olleet kirkossa sekä syömässä herkkuja Littoisissa , olen tehnyt jotain sellaista johon en pitkään aikaan ole tuntenut löytäneeni sopivaa hetkeä. Olen nimittäin lukenut sähköpostiani. Bloggeja olen sentään ehtinyt lukea aina silloin tällöin ja nauttinut niiden viesteistä.
Haluaisin nauttia kaikista lapsistani ja lastenlapsistani ja lähettelenkin kaikille terveisiä myös tämän oman bloggini kautta. Täällä Maskussa ollaan käymässä nukkumaan ja rukoillaan, että Jumala siunaa teitä kaikkia.